Tervetuloa Koiteliin!
Toivottavasti nämä sivut antavat sinulle hyvän syyn odotella tulevaa festivaalia. Sanovat, että kolmas kerta toden sanoo - saapa nähdä! Epäilemättä tunnelma tulee jälleen olemaan upea ja luonnon&musiikin sopusointu hurmaa meidän kaikkien mielet elokuussa.
Olet tervetullut liittymään yhdistykseemme ja toivomme, että tutustut myös sivuston muihin tapahtumiin. Nähdään kesällä!
Lämpimin terveisin,
Koiteli Elää ry

Kuvamuistoja vuodelta 2012
Koiteli Elää rakennuspäivä 17.8.2012
Koiteli Elää Acoustic Music Festival 2012
Koiteli Elää lauluillat 2012
Koiteli Elää lapsille -perhepiknik 2012
Koiteli Elää ry haluaa toiminnallaan keskittyä Koitelin alueen kulttuurielämän virkistyttämiseen ja erilaisten tapahtumien tuottamiseen Koitelin komeille kallioille. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat Lauri Tuohimaa, Sirpa Eskola, Markku Ojala ja Kirsi Eskola – kaikki vähintäänkin sydämeltään vankasti kiiminkiläisiä. Perustamisensa jälkeen yhdistys on kasvanut hyvällä joukolla kulttuurista ja Koitelista innostuneita ihmisiä.
Yhdistyksen päätapahtumana toimiva akustisen musiikin festivaali on osana Oulun Juhlaviikkoja. Kesällä 2012 yhdistys järjestää festivaalien lisäksi kaksi yhteislaulutilaisuutta Koitelin Sahasaaressa. Lauluiltojen ohjelmisto on suunnattu niin vanhoille lauluiltakonkareille kuin nuoremmallekin polvelle – lauluniloa listahiteistä vanhoihin klassikoihin. Lauluilloista informoidaan tarkemmin täällä sivustolla sekä paikallislehdissä.
Tervetuloa Koiteliin nauttimaan luonnosta ja kulttuurista!